Entäs jos..?

En ole ehtinyt ja jaksanut pahemmin kirjoitella, heti kärkeen pahoittelut siitä. Mieltäni on kuitenkin jälleen hiertänyt yksi asia, joka kaipaa ehkä vähän teidän lukijoidenkin näkökulmia ja kannanottoja – oma ajatteluni ei ole johtanut mihinkään sellaiseen, jota voisi pitää minkäänlaisena totuutena. Nimittäin: yhä edelleen on ihmisiä, jotka eivät usko tiedemaailman varoituksiin siitä, mihin holtiton kulutus johtaa. Millä tällaisen ajattelun oikein selittää?

Jatka lukemista ”Entäs jos..?”

Monialaisia biologeja?

Istuin eilen luennolla, ja tapani mukaan en vissiin osannut olla hiljaa, vaan kyselin asioita, jotka mielestäni ovat merkityksellisiä. Jotenkin keskustelu päätyi siihen, että luennoitsija peräänkuulutti myös ympäristöalan ja biologien monialaista osaamista. Hei, me ympäristösuunnittelijat olemme jo olemassa (eikä meitä hirveästi tule lisää)! Jatka lukemista ”Monialaisia biologeja?”

Pro lähiömetsät

Pernoon, minun suosikkilenkkeilymetsääni, on tulossa louhos ja kivenmurskaamo. Asiasta ei ole toistaiseksi tiedotettu asukkaita, minulle tieto hankkeesta tuli Facebook-ryhmän välityksellä. Tiedotustilaisuus aiheen piiristä on kuitenkin tulossa. Pengoin tapausta hieman, ja ilmeisesti hanke on vasta siinä vaiheessa, että hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (§ 138 /2017) on hyväksytty edellisessä kaupunkisuunnitelu- ja ympäristölautakunnan kokouksessa. Jatka lukemista ”Pro lähiömetsät”

Talouskasvu ei ole hyvinvoinnin mittari

Talouskasvu on aihe, josta poliitikot jaksavat jauhaa ja sen tärkeyttä ylistetään. BKT:n kasvu on ainoa yleisesti käytetty vertailuluku, jolla päätöksiä perustellaan ja jonka asiaa ajetaan. BKT ei kuitenkaan mittaa hyvinvointia.

Hyvinvointi ei ole kiinni rahasta, kun tietyn rajan yli on päästy. Suomen BKT ei ole viime vuosina juurikaan noussut, mutta ”hyvinvoinnin” aikoinakaan hyvinvointi ei itsessään ole lisääntynyt – melkeinpä päinvastoin. Masennus, työuupumus, nuorison syrjäytyminen, päihdeongelmat, laitostuminen ja luokkaerot ovat vain kasvaneet, ja ne ovat kaikki osa yhteiskunnallista pahoinvointia.

BKT on tärkeä luku, ja sen kasvun pitäisi vuosittain kattaa vähintään inflaatio – jolloin ollaan oikeastaan +-0 -tilanteessa. Talous ei voi kuitenkaan kasvaa loputtomasti, ainakaan materialistisessa talousmallissa – tämä maailma ei yksinkertaisesti riitä siihen tai kestä sitä. Sen sijaan immateriaalipalvelut voivat kasvaa – hyvinvointia ja tietoa voidaan luoda lisää aineettomasti. Tähän päivään mennessä BKT:n ja luonnonvarojen kytkentää ei ole saatu purettua, julistuksista huolimatta.

Minä väitän, että tämä yhteiskunta lähtee nousuun, kun välittämisestä ja huolehtimisesta tehdään arvo, sen sijaan, että sitä tarkastellaan kuluna. Kun yksilöt voivat hyvin, myös tuottavuus kasvaa – hyvä on sitä, mikä kasvaa jakamalla. Panostetaan jaksamiseen, joustavuuteen, mahdollisuuksiin – löysätään kiristämisen sijaan, ja tehdään siirtymistä pehmeämpiä.

Esimerkiksi äitiyslomalta käsin olisi varsin fiksua tehdä vähän töitä, vähän myöhemmässä vaiheessa olisi hyvä käydä vauvan kanssa työpaikalla muutamia tunteja viikossa. Eläkkeelle pitäisi siirtyä aiemmin, mutta osa-aikaisesti. Näin ei putoaisi kelkasta, eikä ihan pientä vauvaa tarvitse laittaa heti päivähoitoon. Eläkkeelle siirtyjä pysyisi kiinni sosiaalisessa ympäristössä, ja pääsisi siirtämään osaamistaan – sitä immateriaalista kasvua, seuraajalleen.

Palvelujen rajoja pitäisi purkaa. Vanhukset ja päiväkoti-ikäiset tarvitsevat samoja asioita – sosiaalisia kontakteja ja seuraa. Sen sijaan, että kummatkin suljetaan omien seiniensä sisälle, pitäisi tarjota mahdollisuus yhdistää nämä kaksi. Liikuntakyvytön vanhuskin voisi vielä osata lukea lapsille, ja lapset toisivat vanhainkoteihin lisää elämää. Muistipeli viisivuotiaan kanssa olisi varmasti mielekkäämpää, kuin pelkkä sängyssä makaaminen ja seuraavan aterian odottelu. Koulu-ikäiset taas voisivat oppia vanhuksilta historiaa, kädentaitoja, ja puolestaan auttaa vanhuksia esimerkiksi tietotekniikan tai kielten opiskelussa.

Tämä yhteiskunta on murroksessa, jossa taloudellisen hyvinvoinnin tavoittelusta kärsii tällä hetkellä tavallinen kansalainen. Kotiäitiydestä rangaistaan, työnteosta tehdään kannattamatonta ja raskasta, työttömyyttä on liikaa, palveluista karsitaan määrällisesti ja laadullisesti. Tämä on paljon kalliimpaa, kuin se, mitä tavoitellulla talouskasvulla saataisiin tuotettua lisää. Se lisäarvo sitä paitsi valuu euroina ulkomaille ja rikkaimman väestönosan taskuun. Itse en 2014-04-23-0764 usko, että tavoiteltuja lukuja edes saavutetaan.

Kiltti kansa on jo venytetty äärimmilleen, ja selkänahasta repimällä ei saada irti enempää. Aika moni varmaan marssii tatti otsassa työterveyslääkärille ihan vain siksi, että työn arvostus ei tunnu – ja saikkua pukkaa. Sairastava työntekijä on kallis ja tuottamaton. Suomalaisilla on tahto tehdä maansa hyvinvoinnin puolesta – mutta kepin sijaan kannattaisi varmaan tarjota porkkanaa.