Sun vesi, mun vesi = meidän vedet

Olen taas viettänyt hiljaiseloa, ihan oikeiden töiden parissa. Kesän ajan olen liikkunut ihmisten kiinteistöillä jätevesineuvojan hommissa, kurkistellut ”paskakaivoihin”, ja yrittänyt olla kiva kertoessani, että jätevesiasiat eivät ole kunnossa. Valtaosa ihmisistä sen tietääkin, mutta silti halu tehdä asioille on harvinaista. Ja sitten samaan hengenvetoon valitellaan, kuinka sitä omaa mökkirantaa pitää pitää ruoppaamalla avoimena.

Sinänsä haja-asutuksen jätevesien kuormitus ei ole välttämättä se merkittävin, mutta se on oleellinen, sillä nimenomaan ne omat jätevedet vaikuttavat ihan suoraan oman lähiympäristön miellyttävyyteen, jos niiden ravinteet pääsevät karkaamaan vesiin. Ja kokonaisuudessakin 10% on kuitenkin merkittävä. Maatalouden päästöjä hillitään jo monin keinoin, tärkeimpänä tietysti rajoitukset lannan levittämiseen. Kalanviljeyn ympäristövaikutuksia on suitsittu vuosikausia, ja nyt sitten vaikutetaan siihen, mikä on vielä tekemättä. Ja vesiasiat ovat yhteisiä, sillä kenenkään vedet eivät pysy omalla tontilla – asiat nimittäin olisivat varmasti paremmin, jos pysyisivät.

Se, mikä itseä koko asiassa kaihertaa, on se, että varsin moni ranta-alueen kiinteistö on vapaa-ajan käytössä. Ja suurimmalla osalla niistä asiat kunnossa, koska käytössä on ulkohuussi. Mutta sitten ovat ne, jotka ovat kyllä aikanaan rakentaneet systeemit kaikilla herkuilla, löytyy vesivessat ja porealtaat, ja sitten siitä vedestä ei olla valmiita huolehtimaan. Jos on varaa ylläpitää huippuvarusteltua kakkosasuntoa, kyllä kai senkin aiheuttamista ympäristövaikutuksista on valmis huolehtimaan?

Minua yksinkertaisesti puistattaa ajatus niistä kohteista, joissa sakokaivoja ei ole tyhjennetty vuosiin, ja liete valuu putken päästä suoraan vuolaana virtaavaan ojaan, tai vielä pahempaa, suoraan mereen tai järveen. Ihmisten piittaamattomuus on kamalaa, ja se, miten omaa ympäristövaikutusta vähätellään. Olen ollut moneen kertaan iloinen, kun olen saanut ihmisen kurkistamaan omaan ”paskakaivoonsa”, ja toteamaan, että se tavara ei olekaan hävinnyt sieltä itsekseen, vaan sille pitää tehdä jotain.

Minusta on myös karissut melko paljon sinisilmäisyyttä – aiemmin olen halunnut laajalti uskoa siihen, ettei kukaan tekisi väärin tahallaan, ja ihmiset eivät vain tiedä. Mutta on täysin tahallista olla välittämättä kaikesta siitä tiedosta, joka eteen aamuisin kannetaan, ja nostaa itsensä muita paremmaksi. Niin kauan, kun emme kakkaa sateenkaaria ja kuse glitterskumppaa, tämän aihepiirin parissa työtä riittää.