Rehellisyys maan perii

Mietin tässä taas yhtä asiaa – palkkaa. Tämä pohdinta sai alkunsa, kun hain taas yhtä työpaikkaa, jonka hakuprosessissa pääsin ihan kohtuullisen pitkällekin. Haastattelijat ihmettelivät, miksi hain kyseistä paikkaa, kun kerran koulutusta ja työhistoriaakin on. Ensisijaisesti hain ihan aidostikin paikkaa siksi, että työ olisi sopinut minulle, mutta toinen syy, mikä ehkä jäi nyt tämän ensimmäisen varjoon, on palkka, raha.

Minua on jo tovin ahdistanut se, että olen jatkuvasti riippuvainen muista, ja voin vaikuttaa tuloihini vain rajallisessa määrin itse. Olen twitterin puolella jo maininnutkin, että tipahdin tavalliselle opintotuelle, mikä on alle 300€/kk, asumislisää (tai -tukea) en saa, koska avoliitto ja lapsiperhe. Sen lisäksi on pakko tehdä edes jotakin keikkaa ja myydä kaikkea mahdollista turhaa ja tarpeellista, jotta pärjää, eikä tuntisi elävänsä muiden siivellä. Mihinkään turhaan rahaa ei ole.

Ei kai se ole niin väärin myöntää, että ihan oikeasti tekee työtä sen palkan takia? Tekisi mieleni väittää, että seisoisin vaikka päälläni sen 37,5 h/vko, jos saisin tulovirtani tasaiseksi siten. Minulle ei tee minkäänlaisia hankaluuksia ymmärtää, että tehdystä työstä maksetaan, ja ihan ehdottomasti tekisin paljon mieluummin edes jotain työtä, yksinkertaista tai millään tavalla osaamiseeni liittymätöntäkin, jotta saan sitä palkkaa. Samalla toki ymmärrän sen, että jos tekee huonosti, tulovirta ehtyy.

Runsas sato on kotitarveviljelijän palkka – mutta tärkeämpää tässäkin lajissa on se kaikki muu

Voisiko tällainen ”rahanahneus”, akuutti tarve, olla jollekin ihan relevantti syy palkata minut? Sehän ei kuitenkaan poista sitä, että palkan lisäksi motivaattoreita on muitakin, eikä oma sisäinen laaduntarkkailija anna mennä sieltä, mistä aita on matalin. En mielestäni pyydä paljon, haluan vaan ihan tavallisen työn ja tavallisen palkan. Minulla on aikaa stressata koulutusta vastaavien hommien löytymisestä vielä sittenkin, kun olen jo töissä.

Toki ihanteellisinta olisi, jos yksi ja sama työpaikka olisi sellainen, jossa osaamiseni ja intohimoni kohtaavat työn vaatimukset, ja palkka on toissijainen tekijä motivoinnissa. Ne minulle luodut paikat tuntuvat olevan kiven alla, joten kai minulla on siihen oikeaan asti oikeus motivoitua palkasta?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.