Budjetti – ei ole

On ollut järkyttävää huomata, miten paska oma taloudellinen tilanne on. Vaikka käyn töissä, valitettavasti vain osa-aikaisesti, rahat eivät riitä mihinkään. Perheellisenä ihmisenä kulujakin kuitenkin on, ja vuosien varrella kaikesta tarpeettomasta on jo hankkiuduttu eroon. Normaalin urakehityksen palkkakäyrä on nousujohteinen. Ympäristöalalla on pakko tarttua siihen, mitä saa, jos saa – ja se on todella vähän.

Onnekseni saan kesän töistä myöskin kuitattua opintoihin kuuluvat harjoittelut, mutta taloudellista ahdinkoani se ei helpota. Ja ainakin gradu etenee, kun aineisto syntyy töiden ohessa. Lisäksi saan työkuukausien avulla siirrettyä tukikuukausia eteenpäin, mutta pian nekin loppuvat, enkä tiedä, mitä sitten. Joka tapauksessa kuukaudet tuskin riittävät kattamaan gradun tekoon kuluvaa aikaa.

Uskon ja toivon, että harjoittelu kuitenkin kantaa hedelmää myöhemmin, ja vihdoin jostain löytyy se oma, kunnollinen työpaikka. Näkymät ovat kuitenkin huonot – väki vähenee koko ajan eläköitymisen kautta, mutta uusia ihmisiä vapautuneisiin paikkoihin ei palkata, hommat vain delegoidaan eteenpäin jo ennestään ylityöllistetyille vakkareille. Eräs työkaverini ei ole huhtikuun alun jälkeen päässyt kertaakaan lähtemään töistä ajallaan – jonkun ne hommat on tehtävä, tai ne jäävät tekemättä. Valitettavasti noin jää myös elämä elämättä.

Mutta siihen taloudelliseen ahdinkoon. En ole pahemmin murehtinut selviämistäni, sillä olen tottunut pärjäämään vähällä. En matkustele, en shoppaile, valmistan perheen ruuat itse, ja kaikki tarpeellinen tavara on jo olemassa. Puhelinkuluja lukuunottamatta turhia kuukausikuluja, netflixejä, erillisiä nettiliittymiä tai lehtitilauksia ei ole eikä tule. Lottoonkaan en rahojani laita, vaikka nyt tuntuu kyllä siltä, että todennäköisyys siinä lajissa onnistumisessa on parempi kuin työnteolla vaurastumisessa.

Harrastaminen koirien kanssa maksaa minulle koirien elättämisen, jonkin verran kilometrejä ja parin yhdistyksen jäsenmaksut. Harjoittelumaksut hoidan kouluttamalla. Väittäisin, että koirista aiheutuvat pakolliset kulut, n. 500€/v, ovat harrastuksista vielä edullisimmasta päästä. Ja päivittäinen lenkkeily on ilmaista, ja vähentää todennäköisesti sekä fyysisten että mentaalipuolen terveyspalvelujen käyttöäni. Koiraharrastuksista on mahdollista saada jotain jopa kotiinpäin, kun voi myydä palkintolahjakortteja, -ruokaa ja -tavaraa pois.

Suurin henkilökohtainen rahareikäni on auto, jota toistaiseksi tarvitsen useamman kerran viikossa, tällä hetkellä myös töissä kulkemiseen. Talvisin liikunkin pääasiassa julkisilla. Olisin ehdottoman hyvilläni, jos veroja autosta maksettaisiin vain niiltä päiviltä, joina se liikkuu.

Työmatkakulkemisesta tulee nyt järjettömästi kilometrejä, ja löpöä palaa. Todennäköisesti matkakulut jäävät kuitenkin niin pieniksi, että verottaja ei niitä huomioi vähennyksinä. Kallista. Ikä ja ajetut kilometrit huutavat auton vaihtoa, mutta tällä hetkellä ei ole varaa vaihtaa edes loppuun ajettuja kesärenkaita uusiin. Pari valoakin palaa mittaristossa, ja ennen katsastusta niille tarvitsee tehdä jotain – mieluiten ilmaiseksi.

Meillä kävi ehkä kuukausi takaperin ripuliepisodi, jonka seurauksena suht uusi, helppohoitoinen olohuoneen matto varastettiin kuivaustelineeltä. Vakuutuksessa on niin korkea omavastuu, että takkiin tuli – ja uusi matto on yhä hankkimatta, koska ihan mitä tahansa hankalaa ryijyä en halua.

Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, kymmenisen vuotta hyvin palvellut imurikin alkoi kirjaimellisesti leviämään palasiksi. Suurimmat karvatupot sen avulla onnistuu pyydystää, mutta muunlainen siivoaminen on tuskaa – niinpä elämme melkoisessa hiekkalaatikossa. Olisi mahtavaa, jos voisi vain marssia kauppaan, ja ostaa sellaisen tehokkaan pussittoman imurin, joka on helppo tyhjentää. Koira- ja lapsitaloudessa pussitkin ovat näet melkoinen kuluerä, kertaimurointi riittää, kun pussi on jo täysi.

Minusta olisi myös ihanaa ostaa itselleni uudet lenkkarit – edellisissä alkaa olla reikiä, ja pohjien kuviointia ei oikeastaan enää ole. Kenkien kohdalla on kuitenkin pakko pystyä vähän panostamaan – huonoilla kengillä saa itsensä vain kipeäksi. Edullisetkin hyvät lenkkarit maksavat satasen, joten minä jatkan hölköttelyä vanhoilla niin kauan kun ne vain pysyvät kasassa. Ehkäpä sitten täytyy vaihtaa paljasjalkatouhuun.

Myös vaatteeni ovat loppuun kuluneita, reiällisiä ja kärsineitä. Suurin ongelma on housut – paitoja voi pukea muutaman päällekkäin, ettei ohueksi kuluneesta kankaasta näe läpi, mutta housuja, varsinkaan kesäisen mittaisia, ei riitä siihen tarkoitukseen useampia. Vaatteita on tuunattu ja tekohengitetty muutamien lisäkäyttökertojen toivossa melko paljon, mutta jossain kohtaa tulee vastaan se raja, kun materiaali ei enää palvele tai kestä.

Aina sitä jotenkin selviää, mutta joskus tuntuu, että kaikki vaiva, jonka näkee elintason kohentamiseksi, on täysin turhaa. Tässä iässä, tässä tilanteessa tulojen kuvittelisi olevan sitä luokkaa, että on varaa hankkia edes joskus jotain – mutta niin ei kyllä ole. Taloudellinen piina on ahdistavaa, ja vaikuttaa myös kaikkeen muuhun jaksamiseen.

Sinä voit helpottaa tätä ahdinkoa keksimällä minulle duunin, jolla elää. Työsuhteeseen johtanut vinkki palkitaan! Vinkkaajalle  väkerrän ihan omin pikku kätösin  toiveiden mukaan valmistetun täytekakun, ja se myös toimitetaan jollakin konstilla perille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.