Boikotti kirjoittamattomia sääntöjä vastaan!

Sain eilen hyvää palautetta kirjoittamastani tekstistä – siitä samasta, jonka julkaisin tänään aiemmin. Ja tänään sain vuorostaan huonoa palautetta toisesta tekstistä, joka oli myös äärimmäisen tahmea ja vaikea tuottaa – en oikein saanut kiinni siitä, mitä tehtävässä haettiin.

Kyllä, vika on aina ja ensisijaisesti kirjoittajassa. Mutta en pidä itseäni mitenkään hirvittävän huonona kirjoittajana, en kai muuten kirjoittaisi tätä blogiakaan. Sen sijaan on todella vaikea saada kiinni jonkun muun ajatuksesta koskien lopputulosta. Jos ei yhteisiä pelisääntöjä ole, sääntöjä on paljon helpompi venyttää ja vanuttaa omaan näkemykseen. Sitten toive ja lopputulos ovatkin jo pahasti ristiriidassa.

Kirjoitettuihin sääntöihin on hyvä nojata, kun opettelee toimimaan osana yhteisöä, yhteiskuntaa tai järjestelmää. Kun tavoitteet, toteutustavat ja arviointikriteerit on julkista, on helpompaa ymmärtää, millä tasolla liikutaan. Sehän ei esimerkiksi vaadi tällä tasolla lainkaan viittauksia itse aiheeseen, vaan määrittelyä. ”Opiskelija pohtii esseessään… Ja reflektoi lähteitään…” Jne.

Jälleen kerran, tämä pätee myös kaikkeen muuhun elämässä. Kun kaikki pelaavat samoilla säännöillä, peli on reilua. Heti kun lasten leikeissä joku alkaa soveltaa omaksi edukseen, tulee muille paha mieli. Tässä yhteydessä soveltaja olin minä, mutta se oma sovellus kaatui sitten lopulta omaan niskaan. Itse koen sääntöjen, ohjeiden, periaatteiden  ja tapojen puutteen aiheuttavan paljon turhaa vaivaa ja mielipahaa – kuinka helppoa olisikaan vaikka käyttää hakua, jos jossain olisi kerrottu, että yleensä luennot alkavat vasta 15 yli, eli siis noudatetaan akateemista varttia, vaikka julkisessa materiaalissa lukeekin pyöristetty (tasa)tunti. Tai että tämä laitos käyttää viittaus mallia X, ja kaikessa ( ! ) palautettavassa materiaalissa on suotavaa käyttää samoja asetteluja, joiden mallimuotoilut on tässä valmiina Word-tyyleinä.

Ei bussissakaan matkan hinta riipu kuskista – se on kirjattuna, näkyvillä ja kaikille saman hintainen. Bussissa myös määränpää on julkinen ja näkyvillä, yleensä aika isolla siinä edessä, ja reitti luettivissa aikataulukirjasta. Ja yhä on vielä mahdollisuus kysyä kuskilta. Jos siitä vielä päätyy väärään paikkaan, on jo aika Fakiiri. Ja mikä parasta, yleensä bussit myös kulkevat samaa reittiä, samoihin aikoihin ja niihin voi luottaa. Samaa voisi toivoa myös kaikenlaisilta muilta palveluilta, tehtävistä, laitokselta… Niin selvää toimintakulttuurin viestintää, että kaikkeen löytyy yksi ja sama vastaus, joka ei siis riipu siltä, keneltä kysyy.

Sitten on vielä se asia, miksi tunnen itseni juuri nyt niin kovin vanhaksi. Ja se on kapina – rakastan kapinointia turhia sääntöjä vastaan, enkä yleensä halua mahtua mihinkään muottiin. Haluan väittää rikkovani sääntöjä hyvällä maulla – antaa mahdollisuuden myös sille, mikä on yleensä historiallisista syistä johtuen ollut jonkin asteinen tabu. Esimerkiksi ”kunnioita vanhempaa väkeä” on mielestäni melkolailla huttua. Haluan sen sijaan avoimesti ja vilpittömästi kunnioittaa jokaista, joka toimii omassa elämässään kunnioitettavalla tavalla. Sille nyt ei vaan voi mitään, että joku ikäloppukin osaa käyttäytyä kuin huonosti kasvatettu kakara, ja siinä kohtaa ikä ei riitä kunnioituksen. Joten siis – turhia ja typeriä sääntöjä ja rajoja kuuluukin hieman venyttää, kunhan kantaa vastuunsa niin toimiessaan.

Sääntöjä on lupa rikkoa, kun ne tuntee. Jos ei sääntöjä voi oppia kuin kuppikunnissa istumalla, vika ei enää ole lukijassa.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.