Ekologiset vuorovaikutukset – saalistus muokkaa eliöyhteisöjä

Peto-saalissuhde on ehkä yksi helpoimpia mallinnettavia asioita ekologiassa, ja silti mallitkin ovat varsin epätarkkoja ja yksinkertaistettuja. Mutta mm. Lotka-Volterran peto-saalismalli on paljon käytetty, sillä sillä saadaan saaliin ja pedon populaatiotiheyksiä mallinnettua riittävän hyvin. Saalistuksen kohdalla on myös hyvä muistaa, että aina peto ei ole suurempi, kuin saaliinsa, vaan myös loiset ovat petoja.

Populaatiosyklit aiheutuvat siitä, kun nopeasti lisääntyvää populaatiota saalistaa melko nopeasti lisääntyvä peto. Molemmilla on siis voimakas, ravinnon saannista riippuva kannanvaihtelu. Kun saalis voi hyvin, myös peto voi hyvin, ja lisääntyy pienellä viiveellä. Pedon kanta kasvaa niin paljon, että saaliin populaatiotiheys laskee, eikä petopopulaatiolle enää riitäkään ruokaa, jolloin osa pedoista poistuu. Kun saalistuspaine hellittää, saalispopulaatio pääsee jälleen kasvamaan.

Vesiympäristöissä perustuottajat ovat yleensä valtaosin varsin pieniä ja lyhytikäisiä, siis planktonia, mutta niitä on valtavasti. Niiden uudistumistahti mahdollistaa sen, että perustuotannosta suurin osa syödään, eikä tuotannon määrä siltikään juuri muutu. Merissä ravintoketjut ovat pääsääntöisesti tehokkaampia, kuin maalla, ja suurempi osa edellisestä sitoutuu seuraavalle tasolle. Ravintoketjun perusajatus on kasviplankton – eläinplankton – pienet kalat – isot kalat ja muut pedot.  Mutta jo pelkästään tästä päästään siihen, että ravintoketju on harvoin näin suora, ja trofiatasojen yli voidaan hyppiä – pieni kala voi esimerkiksi syödä kasviplanktonia, ja nisäkäspeto, kuten saukko, syödä simpukoita.

Vesiympäristöissä ketju on kuitenkin yleisesti huomattavasti yksinkertaisempi, kuin maalla, minkä vuoksi siinä on mahdollista havaita erilaisia romahduksia ja muutoksia hyvinkin nopeasti. Jos esimerkiksi huippupeto poistetaan, häviää saalispaine planktonia syöviltä kaloilta, mikä taas sallii niiden verottaa eläinplanktonia voimakkaasti. Kun eläinplankton vähenee, kasviplanktonin syönti vähenee, ja vesi pääsee samenemaan näkyvästi, kun kasviplanktonin määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Sitä voi sitten itsekseen miettiä, mikä merkitys tällä on esim. Itämeressä, jossa turska- ja lohikannat ovat taantuneet.

Samaa aihetta käsittelee myös laidunnuspaine ja petojen läsnäolo maaekosysteemeissä. Jos laidun ei kestä herbivorien määrää, koko ravintoketju voi romahtaa, sillä liian vähäinen perustuotanto ei riitä ylläpitämään sitä. Jos taas petojen sallitaan verottaa herbivoreja, niiden aiheuttama ympäristön kulutus helpottaa, ja elinympäristö pääsee toipumaan, esimerkiksi pensasmainen kasvillisuus pääsee lisääntymään ja eroosio vähenee. Luonnon systeemit ovat tasapainoa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.