Tunnollisuuden taakka

Lupasin olla itselleni armollinen, ja pyrkiä vain järkeviin suorituksiin näiden maisterin papereiden kanssa. No, tänään istuin kurssisalissa ja kuuntelin todella hyvin rakennettua opiskelijaesitystä. Minun vuoroni on maanantaina, ja mieleni teki tuon toisen opiskelijan esityksen jälkeen pyyhkiä omalla, jo tehdyllä työlläni takapuolta.

Mikä siinä on, että riittävän hyvä ei riitä? Miksi se, että ei ole lahjakas tai taitava kuten joku toinen, aiheuttaa syyllisyyttä, ja miksi toiselle on kateellinen? Kyllä minäkin kykenen ja pystyn, mutta en usko, että se on kaiken ylimääräisen panoksen arvoista. En saa sijoitukselleni sellaista tuottoa, jotta paljon suurempi sijoitus muuttuisi kannattavammaksi, kuin hieman pienempi.

Tunnollisuus ei ole hyve, vaan yksi turha stressin aihe lisää. Ja silti itselle on niin hankalaa antaa asian olla. Koko ajan kilpailee muiden kanssa, vaikka pitäisi vain kilpailla itsensä kanssa ja nauttia tekemisestä. Liika tunnollisuus myös kostautuu jaksamisessa – tässä kohtaa ei sijoiteta rahaa vaan aikaa, ja usein sille ajalle on paljon muutakin käyttöä. Yksi erittäin tärkeä asia on uni, joka helposti kärsii ainakin omalla kohdallani – öisin on riittävän hiljaista ja rauhallista, että kuulee omat ajatuksensa.

Eilen aamulenkillä käsiteltiin neljää lääkettä. Ykkösenä: Jumalia ei pidä pelätä. Tunnollisuus on eräänlaista jumalanpelkoa, vaikka oikeastaan sitä nostaa jonkun saman arvoisen ihmisen vain jumalalliseen asemaan. Kuitenkaan yksikään proffa ei kykene muuttamaan minun elämääni suuntaan tai toiseen, vaikka tuottaisin ala-arvoista materiaalia. He antavat vain numeron ja suoritusmerkinnän, ja he ovat kaiken lisäksi myös vain ihmisiä, jotka ovat nähneet kaikenlaista, eivätkä itsekään ole täydellisiä.

Uskoisin hahmottavani aika hyvin, missä olen hyvä ja mikä kiinnostaa. Miksi en panostaisi ennemmin siihen, kuin muiden miellyttämiseen? Tämä oman pään sisällä käytävä keskustelu on ristiriitaista ja hämmentävää, ja osa suuruudenhulluista odotuksista on aivan varmasti edeltävältä sukupolvilta perittyä. On toisaalta aivan kamala ajatus, että menneet, kulissielämään liittyvät odotukset vaikuttavat yhä edelleen tänä päivänä minuun, ja varmasti myös jälkipolviin. Se tuskin helpottaa elämistä tässä ja nyt, ja sopeutumista jatkuvasti muuttuvaan maailmaan.

Itse en pääse irti siitä ajatuksesta, että en pääse lentoon menneiden aikojen painon vuoksi. Tälläkin hetkellä stressaan tulevaa ja suorittamista saman aikaisesti. Pitäisi saada tehtyä gradu, tai löydettyä työpaikka _nyt_.  Ja kummankin suhteen ajatus tuntuu kaukaiselta, tuntuu ettei ole mitään missään. Mutta jos ei jompaa kumpaa pian löydy, talous kaatuu – käsittämättömän kamala ajatus. Jotain on muututtava, vaikka suo tuntuu kaikesta ponnisteluista vain syvenevän.

Onko mutkan takana umpikuja?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.