Sosiaalisen median sudenkuopat

Tuli taas kokeiltua, miten helposti kirjoitettua tekstiä luetaan väärin ja omien arvolatausten kautta. Sekin, mikä on kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja hyvää tarkoittaen, muuttuu kirjoitettuna merkitykseltään aivan vääränlaisen sitten, kun ei asiaa osaa katsoa toisen silmin. Niinpä sitä tulee kirjoittaneeksi ehdottomuuksia tai loukattua, kun vain antaa sanojen vyöryä näppäimistölle.

Minun kirjoitustyylini on suoraviivainen, koska itse inhoan turhaa puhetta ja täytetekstiä. Mielestäni selkeys tulee juuri siitä, että arpomisen varaa on mahdollisimman vähän, enkä itse välitä turhasta liibalaabasta. Jos kysyn jotain, haluan yleensä vastauksen juuri siihen kysymykseen, enkä lisää kysymyksiä aiheen vierestä. Tyylini on kuitenkin lukijan kannalta helposti tyly, koska myös kaikki pehmentävät elementit puuttuvat. Tämä korostuu varsinkin somessa, missä kommentit ovat usein lyhyitä, niitä tulee paljon ja ihmisistä on tietty mielikuva. Tähän ennakkoluuloon kompastuin äsken itsekin, ja näytin vastaanottajan silmissä uhriutujalta.

Haluaisin, että oma somekuvani olisi sellainen, millaiseksi itse itseni koen. Avointa, helposti lähestyttävää ja keskustelukykyistä. Elävässäkin elämässä rakastan keskustella myös haastavista teemoista, ja keskustelun ollessa hedelmällisimmillään voin myös tahallaan kääntää sitä oman mukavuusalueeni ja mielipiteideni ulkopuolelle. Kaiken tarkoitus on oppiminen, niin ihmisistä kuin asioistakin. Parhaimmillaan hyvä keskustelu johtaa pitkiin ystävyyssuhteisiin.

Oikeassa elämässä en myöskään ole asioiden suhteen ehdoton, vaikka jotkut mielipiteet saavatkin pään höyryämään. Ihmisillä on kuitenkin oikeus omaan  näkemyksensä, siitäkin huolimatta, että joskus toivoisi sensuurin olevan voimissaan. Kukaan ei kuitenkaan tiedä kaikesta kaikkea, ja monilta asioilta puuttuu yhä tänä päivänä vedenpitävä selitys ja teoria. Ja lisäksi vielä se, että ihmiset kokevat ja näkevät asiat eri tavoin, eikä kaikki sovi kaikille. Tämä tarvitsisi aina muistaa ottaa huomioon – kiihkeässä somekeskustelussa sitä ei aina muista.

Vaikka tämä ei olekaan suoraa seurausta Sarasvuon aamulenkeistä, kategorioin tämän otsikon niiden kanssa samaan. Kyse on jälleen kerran kasvusta ihmisenä – kaikkien ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä tai hyväksyä ajatuksiani (muuten elämästä tulee tylsää). Minunkin tulee kyetä käsittelemään tarjotut faktat, ja kehittää tietoverkkoani niiden pohjalta. Toisaalta oletan ja toivon myös keskustelun vastapuolen kestävän lähteiden kriittisen tarkastelun ja uudet, hänelle tarjotut lähteet. Vain olemalla avoin uudelle voi kehittyä, ja silloin kovakin sanailu voi olla hedelmällistä.

Jonain kauniina päivänä olen kehittänyt itsestäni karjalanpiirakkamestarin. Se hetki ei kuitenkaan ollut vielä jouluna 2017.

Oppiminen on prosessi, joka ei toivottavasti lopu koskaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.