Menestys ei ole onnea

Minä, kuten muutama tuhatta muutakin suomalaista, vietän nykyään kolme aamua viikossa Jari Sarasvuon seurassa. Minä koen aamulenkit sellaisena isällisenä jutusteluna, josta viime aikoina on ollut puutetta – eikä oma isä ole tuolle ajattelun tasolle päässyt koskaan. Elämään on onneksi mahtunut muita miehen malleja, ja ehkä olen itsekin myötävaikuttanut siihen, millaisia  tyyppejä siihen hommaan on valikoitunut.

Tämän aamun aamulenkit käsitteli lahjakkuutta ja harjoituksen vaikutusta – itse olen sitä mieltä, että kummallakin on osansa siitä, millaisia osaajia meistä muodostuu. Mutta se, että kehittyy hyväksi jossakin, ei tarkoita vielä sitä, että olisi onnellinen. Näillä kahdella on toki yhteys, mutta onni on tunne, jonka kokemista voi toki myös kehittää. Se, että on hyvä jossain, mutta ei osaa olla tyytyväinen, voi estää onnellisuuden, ja luoda kehnon minäkuvan ja huonon itsetunnon. Ja huono suhtautuminen itseä kohtaan on yksi suurimmista esteistä sekä onnen että menestyksen tiellä.

Maailman parasta lenkkiseuraa

Jokainen voi kehittyä paremmaksi siinä mitä tekee, mutta itse uskon, että huipulle pääsee vasta sitten, kun tekemiseen syttyy tunne – rakkaus lajiin. Pelkkä lenkilläkin mainittu motivaatio ei riitä, vaan rakkaus tuo motivaation lisäksi mukanaan kyvyn priorisoida, ja ymmärrystä kestää sen, että jos haluaa yhtä, jokin toinen todennäköisesti jää saamatta. Lisäksi rakkaus lajiin kääntää asetelman päälaelleen – enää tavoite ei ole olla paras, vaan saavutukset tulevat tekemisen ilon sivutuotteena.

Tämän aamun lenkki oli itselleni tähän astisista helpoin, koska työn ja lahjakkuuden suhdetta on tässä joutunut pyörittelemään kerran jos toisenkin. Ympäristösuunnittelijana olen omimmillani – luova, kekseliäs ja avarakatseinen. Se tulee minusta  ihan luonnostaan, ja nautin siitä. Sen sijaan akateemisena maisterina joudun tekemään töitä, jotta pärjään – enkä siltikään ole tässä suhteessa kympin tyttö. Kiinnostusta on, mutta koska ollaan itselleni epämukavalla, ”vakavalla” ja säännellyllä kentällä, motivaatio työskennellä on huonompi. Oppiminen ja menestys ovat siis toisiaan ruokkivia kierteitä, jos itsestään löytää tekemisen ilon.

Lahjakkuus on helposti turhan korkealle nostettu tekijä, mutta lahjakaskaan ei pärjää tekemättä töitä pärjäämisen eteen. Ei paljon auta, jos on kolmevuotiaana motorisesti lahjakas, ja uskoo, että kymmenen vuoden ikäisenä pärjää mailin juoksussa, mutta ainoa treenimuoto on penkkiurheilu. Ne lahjattomat, jotka ovat tehneet töitä, menevät siinä kohtaa ohi. Lahjakkuus voi kuitenkin myös olla etu – ehkä paras syy motivoitua jostain, on se, että huomaa olevansa hyvä siinä, mitä tekee, ja tuovansa sillä iloa ja uusia ideoita muille. Joten lahjakkuutta työstämällä on todennäköisesti helpompaa löytää se ”oma juttu”.

Mutta menestys ei takaa onnea, koska onni on tunne, joka voi ja toivottavasti liittyykin muuhunkin, kuin siihen, kuinka hyvä olet jossakin mitattavassa taidossa. Onni on subjektiivinen kokemus, eikä ole oikeaa tai väärää syytä tai tapaa olla onnellinen. On vain kyky ja taito nähdä onnea siellä, missä sitä ei kuvittele olevan, tai luoda onnea ympärilleen olemalla hyvä.

Tajusin myös tämän aamulenkin saatekirjeen myötä, että minut tekee onnelliseksi, monien muiden asioiden ohella tietysti, kaunis kieli. En tarkoita aina ja joka paikassa kieliopillisesti oikeaa tapaa puhua tai kirjoittaa, vaan sitä, että kieli herää henkiin puhuttuna tai kirjoitettuna. Joskus yksikin kirjain muuttaa elollisen elottomaksi, tekee asiasta (it) ihmisen (he).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.