Opiskelu on yksinäistä

Vaikka olen elämässäni opiskellut paljon, ei opiskeluun ole ehkä koskaan ennen liittynyt näin paljon negatiivisia tuntemuksia. Toki jokaisessa paikassa ja tutkinnossa on ollut omat turhauttavat piirteensä, mutta yliopistolla niitä on paljon. Ongelma ehkä vielä korostuu, koska olen tullut muualta, enkä edes biletä. Mutta voiko bilettäminen olla muille riittävä sosiaalinen kontakti, vai enkö ehkä  sittenkään ole tunteineni yksin?

Perustimme tässä taannoin pienen lukupiirin, sillä tutkintoon sisältyy turhauttavan paljon kirjojen lukemista. Ja koska kursseja on tarjolla hyvin vähän, opiskelutahdista riippuen luentoja ei välttämättä edes ole, niin käytännössä voi mennä viikkoja, että sosiaalisia kontakteja ei ole. Verkostoidu tässä sitten.

Lukupiirissä on ihanaa, vapaamuotoista kanssakäymistä, ja se helpottaa sitä tuskaa, että tunnen olevani ihan p*ska. Osa siitäkin johtuu siitä, että muut tuntuvat olevan varsin sinut yksinäisyyden kanssa. Miten voi olla, että muihin ei muka vaikuta se, että asioista ei pääse keskustelemaan, ja pitää vain istua nenä kirjassa? Minulle on ylivoimainen ja käsittämätön ajatus, että ihminen kykenee aikatauluttamaan päivänsä lukemisen ympärille – 8h päivässä kirjojen kanssa, tavoitteena X- määrä sivuja. Aivan hirveä ajatus!

Lukeminen sinänsä ei ole vaikeaa, ja tietynlaisesta kirjallisuudesta nautin paljonkin. Kykenen uppoutumaan kirjaan ja tekemään astraalimatkoja sinne, minne kirja milloinkin kuljettaa. Mutta minun tapaani oppia ja käsitellä asioita sitä on suhteellisesti liikaa tutkinnon opintomäärässä, ja kirjat ovat usein sanalla sanoen melkoisen kuivia.

Minä rakastan asioiden ja käsitysten repimistä ja juurisyiden paikantamista. Ensin yleensä kyseenalaistan. Niinpä toivoisin, että en joutuisi ehdottomasti opettelemaan ulkoa muiden käsitystä (vaikka se perustuisikin faktoihin), vaan saisin sekoittaa siihen omia ajatuksiani ja pohdintoja, tai etsiä vastauksia annettuihin kysymyksiin, mieluummin useista eri lähteistä. Haluan yhdistää lukemani päässäni olevaan tiedon hämähäkinverkkoon. Haluan tuoda esiin sen, mitä asiasta ajattelen itse, ja mitä tutkimuskenttä asiasta on mieltä.

Tiede on kuitenkin alana sellainen, että harvasta asiasta on olemassa täysi yksimielisyys ja aivan yksiselitteiset faktat – kaikki kun perustuu oletusten testaamiseen. Ja uutta tutkimusdataa tulee koko ajan. Vaarana on nähdäkseni se, että keskitytään tiettyyn asiaan liian kapea-alaisesti, kun luetaan yhden henkilön tuottama teos aiheesta. Tietoa teosta varten on kuitenkin valikoitava, ja lähtökohtaisesti jo näkökulman valinta vaikuttaa siihen, miten asiaa tarkastellaan. Jotain oleellista, ja yhteys kaikkeen muuhun saattaa jäädä puuttumaan.

Sosiaalinen vuorovaikutus ja ihmisten omat, erilaiset taustat, jotka vaikuttavat siihen, miten maailmaa tarkastellaan, ovat oppimisen suola. Niitä tarvittaisiin, jotta oppimiseen saisi lisää väriä ja sävyjä. Tällä hetkellä tunnen olevani kovinkin poikkeuksellinen, kun katson asioita niin erilaisesta näkövinkkelista, enkä akateemisen kuplan sisältä.

Olen löytänyt omat vahvuuteni ja tapani tehdä, kenties hieman raflaavalla ja poikkeuksellisella tavalla niille, jotka jumittavat vanhoissa tavoissa. Minun on kuitenkin helpompi olla minä, kun teen asiat erilailla – haluan herättää ajattelemaan, ja kysymään, mikä on oleellista. Se on sitä, missä minä olen parhaimmillani. Olen laatikon ulkopuolella – enkä vieläkään ole valmis tunkemaan itseäni sen sisäpuolelle.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.