Päivi Onkamo ja muinaisgenomit

Jouduin/pääsin seuraamaan Päivi Onkamon luennoimaa kolmea varttia muinaisista genomeista. Onkamo oli rauhallinen ja miellyttävä luennoitsija, ja olisin voinut kuunnella häntä toisen samanlaisen pätkän heti putkeen.

Onkamo on alunperin kunnostautunut bioinformatiikan alalla, ja selvitti luentonsa aluksi, miksi muinaisgenomit liittyvät vahvasti olemassaolevaan dataan. Helpostihan voisi kuvitella, että tehdään vain DNA-töitä laboratoriossa, mutta asia ei suinkaan ole niin.

Muinaisista hautalöydöistä tiedetään paljon, ja se on pitkälti arkeologien ansiota. Erilaisen hauta-esineistön avulla voidaan määrittää, miltä aikakaudelta ja mitä kulttuuria hautalöytö edustaa. Jo muinaisina aikoina ihmiset, esineet ja taito tehdä asioita ovat liikkuneet, ja pitkälti sen ansiosta ollaan hieman hajulla, mistä ihmiset ovat levinneet, ja milloin. Muinaisia asuinpaikkoja tunnetaan jonkin verran, ja hautoja on säilynyt ympäri koilliseurooppaa.

Toinen, kulttureja ja kansoja yhdistävä tekijä, jossa tapahtuu myös voimakasta evoluutiota ja sukupuuttoja, on kieli. Kielitieteilijät ovat tienneet jo kauan, että meidän puhumallamme Suomen kielellä on useita sukulaiskieliä nykyisen Venäjän alueella. Siitä on voitu jo aiemmin päätellä, että suomalaisten ja esimerkiksi Uralin alueen väen välillä on ollut kanssakäymistä jo muinaisina aikoina, sillä ilman vuorovaikutusta kielet tuskin olisivat niin paljon toisiaan muistuttavia.

Euraasiassa on myös muita tutkimusryhmiä, jotka ovat määrittäneet muualta löytyneistä haudoista genomia. Löydettyä genomia voidaan verrata muihin löytöihin, jolloin saadaan käsitys siitä, miten paljon yhteistä perimää eri alueiden väestöllä on. LIsäksi nykyajan ihmisistä on tarjolla laajalti DNA-aineistoa, joten myös sukulaisuutta nykyihmisiin on mahdollista vertailla. DNA:n kautta päästään myös kiinni siihen, ovatko geenit ja kielet kulkeneet yhdessä, ja sekoittuneet samoissa paikoissa.

Muinainen sukulainen?

Onkamo ei juurikaan avannut heidän käyttämää genomin rakentamismetodia, mutta sanoi sen verran, että se ei perustu kloonaamiseen. Kloonaamista yritettiin, mutta se on epävarmaa, eikä tuloksia saatu. Niinpä näytteistä saadut DNA-pätkät vaan sekvensoidaan, ja loppu onkin ilmeisesti pitkälti tietokantatyöskentelyä, ja lopulta saadaan työstettyä kokonainen genomi. Tähän vaaditaan vain high-tech, ultrapuhdas DNA-laboratorio ja soveltuvia näytteitä.

Arkeologit ja museot ovat hyvin tarkkoja näytteidensä käytöstä, ja esimerkiksi luuainesta joudutaan aina vahingoittamaan, kun DNA:ta yritetään eristää. Niinpä näytteitä on vaikea saada. Muualta maailmasta tunnetaan useita tuhansia vuosia vanhoja näytteitä, mutta suomen maaperä ei suosi materiaalin säilymistä. Soista olisi kuitenkin ehkä mahdollista löytää hyvinkin säilyneitä jäänteitä.

Onkamo ei myöskään voinut kertoa yhtään mitään oman tutkimusryhmänsä tuloksista, sillä niitä ei ole vielä julkaistu, mutta aihe on joka tapauksessa järjettömän mielenkiintoinen. Tätä kuunnellessa mIeleeni tuli väistämättä Suomen kuvalehden artikkeli, jossa mm. Jari Tervon muinaiset juuret oli selvitetty. Sairaan mielenkiintoista – millaisia tarinoita solujemme sisään onkaan kiedottu?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.