Riistalajit ja metsästys

Tämän artikkelin sisältö liittyy opintoihini, sillä työn alla on riistabiologian kurssi, jonka sisältö pitäisi omaksua ihan itsekseen. Kun on kyse minusta, se käy toivottavasti parhaiten kirjoittamalla. Niinpä tänne blogiin päätynee lähipäivinä omilla ajatuksilla höystettyjä referaatteja Perti Nummen ja Veli-Matti Väänäsen toimittamasta kirjasta Suomalainen Riistanhoito.

Riistalajeihin kuuluu aika iso osa suomalaista luontoa leimaavista lintu- ja eläinlajeista, vaikka sitä ei aina tule ajatelleeksi. Jaotteluja voidaan tehdä useammallakin tavalla esimerkiksi elinympäristön mukaan. Itselleni on helpointa opetella eri tyyppiset asiakokonaisuudet ominaan, ja sen mukaan, miten ne on helpointa itselleni omaksua, joten minä jakaisin riistalajit seuraavasti:

  • Linnut
    • Metsäkanalinnut (pyy, teeri, metso, riekko, kiiruna, lehtokurppa)
    • Peltolinnut (peltopyy, fasaani, sepelkyyhky)

      Rauhoitettuja hanhilajeja, etualalla valkoposkihanhia ja taustalla tiibetinhanhi.
    • Vesilinnut (sorsat [heinäsorsa, tavi, haapana, jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa, haahka, alli, telkkä, nokikana], hanhet [kanadanhanhi, merihanhi, metsähanhi], koskelot [tukka- ja isokoskelo], sotkat [tukkasotka, punasotka])
  • Nisäkkäät
    • Kauriit, hirvet, peurat (hirvi, metsäkauris, metsäpeura, valkohäntäpeura, kuusipeura, saksanhirvi, japaninpeura, mufloni)
    • Jäniseläimet (kani, rusakko, metsäjänis)
    • Majavat (euroopanmajava, rämemajava, kanadanmajava, piisami [vaikkei olekaan majava])
    • Villisika
    • Pienpedot (orava, hilleri, minkki, kärppä, saukko, näätä, mäyrä, kettu, supikoira, tarhattu naali, pesukarhu)
    • Suurpedot (ahma, ilves, karhu, susi)
    • Merinisäkkäät

Nisäkkäiden jakaminen elinympäristöjen mukaan on paljon vaikeampaa kuin lintujen, sillä ne ovat tyypillisesti melko liikkuvaisia, eivätkä muutamia lajeja (lähinnä kettu, mäyrä, supikoira, majavat ja kanit) lukuunottamatta pesi kiinteästi samassa paikassa.

Kaikille riistalajeille on asetettu metsästysaika, jonka ulkopuolella ne ovat rauhoitettuja. Riistalajien lisäksi pieniä jyrsijöitä, ja muutamia lintulajeja, joita voidaan pitää haittaeläiminä, saa pyytää vapaasti, eli ne eivät ole rauhotettuja. Sen sijaan kaikki muut lajit ovat itseisarvoisesti rauhoitettuja, eikä niitä tai niiden osia saa pyytää tai pitää hallussa.

Oikein toteutettuna metsästys on luonnonläheinen harrastus, joka pitää huolta sekä ihmisten turvallisuudesta, maa- ja metsätalouden kannattavuudesta että luonnon monimuotoisuudesta. Tärkeimpinä tapoina voidaan pitää hirvikannan hallintaa, sillä hirvieläimet ovat ehkä suurin yksittäinen riski liikenteessä sekä istutetuille taimikoille, ja pienpetojen ja vieraslajien kannat ovat uhka kotimaisille lajeille.

Metsästäjät osallistuvat myös eläinkantojen laskentoihin, sekä vastaavat pääasiassa omalla alueellaan tapahtuvasta eläinten ruokinnasta. Kestävä metsästys kuitenkin edellyttää, että kaikki metsästäjät toimivat samojen pelisääntöjen, eli metsästyslain, puitteissa ja kykenee varmasti tunnistamaan pyytämänsä lajit. Esimerkiksi sorsalintujen kohdalla tunnistaminen vaatii ensin paneutumista lajien opiskeluun, ja vielä metsästystilanteessakin kärsivällisyyttä tehdä tunnistus luotettavasti.

Liian suuri eläinkantojen verotus johtaa riistakantojen heikkenemiseen, ja varsinkin eristäytyneissä populaatioissa geneettisen monimuotoisuuden vähenemiseen ja pahimmassa tapauksessa sisäsiittoisuuteen. Eläinlajeille on kuitenkin kehittynyt suojamekanismeja sisäsiittoisuuden kitkemiseen, kuten nuorten yksilöiden dispersaali sekä vastentehtoisuus omien jälkeläisten astumiselle.

On myös huomattava, että metsästys ei aina kohdistu automaattisesti populaation geneettisesti heikoimpiin yksilöihin, joihin luontaiset pedot kohdistavat pyyntipaineen. Pedolle ruuanhankinta on aina kontakti- ja riskitilanne, joten varsinkin laumasta kannattaa pyrkiä valitsemaan se yksilö, jonka kanssa ei todennäköisesti loukkaa itseään. Metsästäjälle riittää valintaperusteeksi näköhavainto ja sopiva tilanne, ja kohteeksi voi valikoitua täysin terve yksilö. Kovin pienessä kannassa se saattaa johtaa siihen, että yksilö, joka ei muuten olisi kovinkaan laadukas lajinsa edustaja, pääseekin lisääntymään, koska lajin sisäinen kilpailu puuttuu.

Vastuullinen metsästys kuitenkin johtaa siihen, että kannat pysyvät riittävinä, geneettinen monimuotoisuus ei vähene, ja luonnon omalle verotukselle ja ekosysteemin toiminnalle on tilaa. Parhaimmillaan ihmisen toteuttama metsästys on kestävä osa luonnon kiertokulkua, josta saadaan palkkiona luontoelämyksiä ja varmasti luonnonmukaisesti elänyttä ruokaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.