Graalin malja

Olen jo pidemmän aikaa kokenut ahdistusta siitä, että en kokenut opintojani tällä hetkellä kovinkaan antoisina. Halusin nauttia niistä, ja halusin olla motivoitunut. Nyt olen olosuhteiden pakosta tehnyt sivuaineopintoja ympäristötieteiden ja evoluutiopsykologian puolella, ja vihdoin olen löytänyt graalin maljan – oppimisen ilon.

Myönnetään, tähän tarvittiin varmaan jonkin sortin asennemuutos. Ehkä käänteentekevä oli erään some-seurattavan postaama mietelause oppimisesta, ja se, että opetuksen taso nousi kuin avarusraketti. En enää muista tarkalleen, mitä tuossa aforismissa sanottiin, mutta selvästi se jäi päähäni muuttamaan ajatteluni suuntaa jollakin tasolla. En halua valittaa, vaan nauttia, ja valittaminen saattaa hyvinkin olla esteenä sille, että homma tuntuu niin tahmealta.

Nyt oppiminen on hauskaa, luennot mielenkiintoisia, ja tieto imeytyy päähän kuin itsestään. Luennolle lähtemiseen ei tarvitse tsemppaamista, ja tekosyiden keksiminen lintsaamista varten on täysin tarpeetonta. Oppiminen on mielekästä ja antoisaa. Mutta silti, edelleen mieltäni kalvaa jonkin asteinen syyllisyys – mikä siinä varsinaisessa biologiassa sitten mättää, kun se ei saa aikaan samaa riemua?

Olen pohtinut omaa oppimistani myös koiran kouluttamisen kautta. Käytän omaa koiraa kouluttaessa pääasiassa positiivista vahvistamista – koira tekee jotain oikein tai oikean suuntaista, saa siitä palkkaa, ja tarjoaa seuraavalla kerralla hiukan enemmän. Tämä kaava toteutuu myös omalla kohdallani silloin, kun opetus on mielenkiintoista – oppiminen ja tiedon kertyminen itsessään toimivat palkkana. Palapeliin jääneet kolot täyttyvät, kun joku haastaa minut etsimään ne oikeat palat, ja kuvan valmistuminen motivoi jatkamaan.

Olen edelleen ajatusmaailmaltani ympäristösuunnittelija, haluan tehdä ja soveltaa. Tästä näkökulmasta ihmisten käyttäytymisen ymmärtäminen ja ympäristötieteet ovat lähempänä kestävän kehityksen teemoja, kuin ekologia. Evoluutiopsykologia näkyy ihmisten jokapäiväisessä käyttäytymisessä, myös omassani, ja tämän tajuaminen on aika nannaa. Ympäristötieteissä pääsee spekuloimaan ihmisen vaikutuksilla elinympäristöön, ja ote luonnon- ja ympäristönsuojeluun on käytännönläheisempi. Käytännönläheisyys ja vuorovaikutukset ovat minun juttuni – näistä on helppo innostua. Lisäksi asiayhteyksien ymmärtäminen vaatii omien hoksottimien käyttöä.

En haluaisi edelleenkään opiskella pääaineena mitään muuta, kuin biologiaa ja ekologiaa – kestävä kehitys ja ympäristönsuojelu liittyvät näihin niin kiinteästi. Ja ympäristön hyvinvoinnin puolesta minä haluan työskennellä. Onko siis ihan mahdoton tehtävä saada myös alan teoria mielenkiintoiseksi ja antoisaksi? En tiedä, siltä tuntuu, mutta silti siihen on aika vaikea uskoa.

Tällä hetkellä koen kurssitarjonnan kuitenkin melkoisen kuivakkana, eikä asiaa helpota se, että poliittisten päätösten seurauksena melko iso osa opintopisteista tulee kirjoja pänttäämällä. Minä motivoidun inspiroivasta ja asiastaan innostuneesta opettajasta, kaipaan hedelmällisiä keskusteluja ja käytännön sovelluksia. Valitettavan monella luennolla vain istutaan hiljaa, ja kuunnellaan. Jos oppimistuloksiin halutaan valtakunnallisesti vaikuttaa, näihin asioihin pitäisi ehkä panostaa.

Mikä sinut saa motivoitumaan ja nauttimaan oppimisesta?

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.