Asenteet ovat vaikuttavaa perintöä

Seurasin jälleen kerran sivusta erään perheen aamurutiineja. Pahoitan mieleni joka kerta, kun törmään tähän perheeseen. Perheessä on kolme lasta, joista yksikään ei osaa käyttyäytyä, ja kaksi aikuista, joiden käytöstavat ovat nekin varsin puutteelliset. Koko perheen toiminnasta huokuu negatiivisuus.

Vaikka nuoremmat lapset ovat nuorempia kuin omani, tuo negatiivisuus on tarttunut jo heihinkin. Minusta on surullista, että lasta ei koskaan näy hymyilevänä. Lapset eivät osaa leikkiä keskittyneesti, eikä leikillä ole tarkoitusta – riehuminen on parempi sana. Perheen aikuiset eivät osallistu lasten touhuihin, vaan huutavat aina vain kieltoja ja haukkuvat lapsia.

Perheen vanhin poika on jo kouluiässä. Hän tuhoaa ihan vain huvikseen, huutaa ja haukkuu muita. Poika syö herkkuja alvariinsa, eikä esimerkiksi käytä pyöräillessään kypärää – eivätkä muuten käytä nuoremmatkaan. Alle kymmenvuotiaan liikenteenlukutaidoilla ja ylimielisellä liikennekäyttäytymisellä yhdistelmä ei ole kovin hyvä.

Toki katson omaa mukulaani vaaleanpunaisten rillien läpi, mutta meidän perheessämme ykkösjuttu kasvatuksellisesti on aina ollut kannustaminen. Tehdään yhdessä, jotta lapsi oppii, opetetaan lapselle uusia juttuja, jutellaan ja otetaan selvää asioista. Lapselle on pienestä alkaen opetettu vastuuta – huonosta käytöksestä joutuu jäähylle, tai viedään etuoikeuksia. Omista jäljistä kuuluu huolehtia. Toisia autetaan, ketään ei haukuta. Ollaan paljon lähekkäin ja nautitaan yhdessäolosta.

Meidänkin arkeen mahtuu paljonkin niitä päiviä, että asiat eivät suju, ja varsinkin väsyneenä lapsi kiukuttelee. Tähänkin vuoteen on mahtunut yksi aamu, jolloin lapsi kiikutettiin päiväkotiin yöpuvussa ja itkupotkuraivarin kourissa. Mutta nämä päivät ovat vähemmistöä – pian pyydetään anteeksi, halataan ja pidetään taas hauskaa. Negatiivisuus ei jää päälle.

"Muistatko sen lapsuuden kesän, kun aamut tuoksuivat hunajalta? Jalat kastuivat ruohikossa eikä mikään ollut hetkeä tärkeämpää."
”Muistatko sen lapsuuden kesän, kun aamut tuoksuivat hunajalta? Jalat kastuivat ruohikossa eikä mikään ollut hetkeä tärkeämpää.”

Uskon, että olen onnistunut näillä keinoilla ohjaamaan lastani vastuulliseen ja välittävään suuntaan. Hän on oma-aloitteinen, sosiaalinen ja varsin vaivaton tapaus arjessa. Hän osaa leikkiä kehittävästi yksin ja yhdessä, puhuu siististi ja kysyy jos ei ymmärrä. Hän ymmärtää syyn ja seurauksen ja osaa arvostaa sitä, mitä on saanut, koska se voi myös lähteä pois. Lienee sanomattakin selvää, että olen itse panostanut myös ympäristöarvojen siirtämiseen seuraavalle sukupolvelle.

Koko tekstin ydin on kuitenkin siinä, että me vaikutamme myös lähellämme oleviin aikuisiin ihmisiin ihan samoin, kuin tässä esimerkkinä toimiviin lapsiin. Mitä arvoja ja käyttäytymismalleja siirrämme oman toimintamme kautta työkavereille, opiskelijoille, omille lapsille jne.? Sitä sietää jokaisen miettiä.

Minun on ainakin vaikea uskoa, että nuo negatiivisuudessa elävät lapset kasvaisivat itsevarmoiksi ja tasapainoisiksi, tai että heillä edes nyt olisi kovin hyvä olla itsensä kanssa. Arvot ja tavat joita välitämme, vaikuttavat suoraan tulevaisuuteen. Ja niiden kautta meillä on mahdollisuus tehdä tulevaisuudesta parempi. Arvot ovat yksi tärkeimmistä asioista, joita jätämme seuraavalle sukupolvelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.